maanantai 18. huhtikuuta 2016

Mahlan valutusta

Aina kevään korvalla olen halunnut kokeilla valuttaa koivusta mahlaa, mutta aiemmin en ole toimeen ruvennut. Ei ole ollut sopivaa paikkaa ja aikaa vahtia valumista. Mahlan valutus on kuitenkin aina kuulostanut mielenkiintoiselta. Nyt on tilaa, paikka, aikaa ja asiantuntija tähän puuhaan. Sattumalta paljastui, että mies on pienenä isänsä kanssa ollut valuttamassa mahlaa. Siinähän miulla olikin sitten hyvä asiantuntija työhön. Kaupunkireissulla ostimme pari kierrekorkillista 10litran vesikanisteria ja pari eripaksuista läpinäkyvää muoviletkua, koska emme olleet varmoja minkä paksuinen letku on hommaan hyvä. Keräsin myös kaapeista muita mahdollisia purkkeja esille, joihin mahlaa voisi säilöä, jos sitä nyt sattuisi tulemaan enemmin.
















Sitten tuumasta toimeen. Pari sopivaa koivua löytyi tuosta vähän matkan päästä vanhan viljakuivurin nurkilta. Mahlan keräys ei kuulu jokamiehen oikeuksiin, koska koivun runkoon pitää porata reikä ja reiän teko saattaa vahingoittaa puuta. Tälläin puuhun tulee ns. kovaa lahoa, jolloin puu jatkaa kyllä eloa, mutta ei kelpaa enää kaupalliseksi sahatavaraksi. Muutoin valutuksesta ei pitäisi olla puulle haittaa. Valutuspuut olivat siis omalta tontilta. Valitsimme valutukseen varmuuden vuoksi puut, jotka muutenkin ovat kaatouhan alla niiden epäsopivien kasvupaikkojen vuoksi. Silloin ei haittaa, vaikka puuhun tulisi lahoa. Mahlaa saadaan vain keväisin noin 4 viikon ajan ennen kuin lehdet tulevat puihin, joten aika oli nyt myös otollinen.








Sitten toimintaa. Ensin etsittiin siis sopivat koivut ja porattiin niihin reiät yksi reikä per puu. Sopiva kohta reiälle oli puunrungon alaosassa noin 3 cm syvyydessä rungosta. Sitten vain letku paikoilleen puussa olevaan reikään ja toinen pää letkusta kanisteriin. Kanisterin korkkiin kannattaa porata reikä, jotta letku pysyy tiiviisti paikoillaan ja mahla säilyy kanisterissa puhtaana.








Heti reiän poraamisen jälkeen mahlaa alkoi valua. Voi sitä ilon hetkeä, kun mahlaa alkoi valumaan putkea pitkin ja se tippui tippa kerrallaan kanisteriin. Tip tip tip. Kävimme "asentamassa" kanisterit paikoilleen päivällä ja illalla kävimme tarkastamassa tuloksen.





















Siellähän sitä oli! Tyhjensimme kanisterit suppilon avulla pienempiin muovipurkkeihin ja toimme kotiin nautittavaksi. Pitihän ne ensimmäiset huikat kylläkin vetää jo siellä pellon laidassa. Hyvää oli! Mahla on aivan kirkkaan väristä ja maultaan se muistuttaa vettä, jossa oli hentoinen makeuden vivahde. Maku ei ole mikään kovin voimakas, mutta raikas se on. Netistä tutkin, että terveellistäkin sen pitäisi olla, sillä se sisältää paljon hyviä ravintoaineita. Mahlaa voi käyttää janojuomaksi ja yksi tuttava oli käyttänyt sitä esimerkiksi myös lettutaikinaan maidon sijasta. Mahdollisuuksia on monia.

Ensimmäisellä tarkastuskerralla päivästä iltaan mahlaa oli kertynyt molemmista reiistä yhteensä noin 2,5 litraa. Tyhjensimme kanisterit ja jätimme kanisterit täyttymään ja odottamaan seuraavaa tyhjennystä. Tänään kävimme jälleen tsekkaamassa tilanteen. Nyt aikaa oli kulunut lähes vuorokausi ja tässä tulos. Yhteensä noin 7 litraa. Toisessa koivussa on porattu paksumpi reikä ja sen kyllä huomasi. 10 litran kanisteri oli yli puolillaan. Toisesta reiästä saimme noin 1 litran mahlaa. Kohta olemme aivan ihmeissään tän mahlamäärän kanssa, jos meno jatkuu samanlaisena. :)














Tällaiset harrasteet saavat miut hyvin iloiseksi ja onnelliseksi. On hienoa, kun voi hyödyntää luonnon antimia näinkin helposti ja olla tällä osaa omavarainen. Mahla-aika kestää ainakin tämän huhtikuun, joten mahlan mausta pääsee nauttimaan vielä monta viikkoa. Pakastaakin sitä voi, mutta katsotaan ehtiikö yksikään mahlapurkki pakkaseen ennen kuin ne ovat hävinneet parempiin suihin. Sitten, kun mahlan tulo tyrehtyy pitää rungon reikään laittaa puutappi suojaamaan puuta. Onneksi siihen on vielä aikaa. Nyt nautitaan! :)

2 kommenttia:

  1. Hei! Voitit liput Lahden Pihapiiri - messuille blogini arvonnassa. Ilmoitatko nimesi minulle, niin välitän sen messujen näyttelytoimistoon. Saat kaksi lippua nimelläsi sieltä. Onnea ja mukavaa messuilua! myusualdailylife@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jippii! Lippuja salaa toivoinkin, vaikka ikinä en arvonnoissa voita, remonttia pitäisi tehdä urakalla eikä messuretkiä ehtisi nyt tehdä. Messut kuitenkin kutsuvat! Kiitos arvonnassa ja lipuista! :)

      Poista