sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Kivinavetan rauniot ja puusavottaa





Viikonloppuna oli aivan loistava keli ulkohommille ja niinhän niitä tuli sitten tehtyä. Toisaalta sisälläkin olisi ollut hommia, mutta aurinkoisilla pakkaskeleillä on suorastaan rikos olla sisällä. Sisähommina olisi ollut meidän päämakuuhuoneen remontointi, jota aloiteltiin jo uuden vuoden jälkeen. Makuuhuoneessa ei sinällään ollut aiemminkaan erityistä vikaa, mutta halutaan kuitenkin uusia siellä pintamateriaalit nyt, kun on vielä aikaa. Keväällä ja kesällä tulee olemaan todennäköisesti kiireempää, joten remontti pitäisi nyt ennen kevättä saada valmiiksi. Huoneesta on poistettu jo vanhat tapetit ja kitattu ja hiottu seinistä reiät ja viat sekä ikkunat ja oven karmit hiottu karheaksi, kattolevyt poistettu sekä puulattia on hiottu isolla hiomakoneella. Nyt pitäisi vain viimeistellä lattian hionta, lakata lattia, maalata pintoja sekä tapetoida ja kiinnittää listat ja kattopanelit, mutta jotenkin tuo remontointi ei nyt ole innostanut kumpaakaan. Viikonloppuisin olisi hyvää aikaa edistää remonttia, mutta jotenkin on ollut nyt paljon kivempi lähteä ulkotöihin kuin olla sisällä. No ei se auta. Pakko se on alkaa remonttiakin jatkamaan joku päivä taas, mutta siihen ei alettu vielä tänä viikonloppuna. Ulkotyöt kutsuivat.

Tänä viikonloppuna oli ohjelmassa kaataa muutama liian lähellä riiheä kasvava puu, polttaa siitä tulleita risuja sekä hakea polttopuita varastoon kauempana olevasta riihestä. Toinen puista, kuvissa näkyvä koivu on ilmeisesti alkanut aikanaan kasvaa riihen alta ja nyt se oli osittain jäänyt jo seinään kiinni. Riihen seinustalta kulkee kylätie, joten saimme apuvoimia vahtimaan tietä puiden kaatamisen ajaksi, ettei kukaan aja suoraan kaatuvan puun alle. Ei olisi ennakkoon uskonut kuinka paljon risuja tulee kahdesta isosta puusta ja muutamasta pienestä. Risuja piti ajaa kaksi traktorin peräkärristä pois. Tässä ennen ja jälkeen. Muutos on sinällään pieni, mutta nyt kestää riihen seinä paremmassa kunnossa, mikä oli homman tarkoituskin.




Tässä on kuvia myös meidän tontillamme olevasta kivinavetan rauniosta, joka on rakennettu vuonna 1909. Raunio ei ihan suoranaisesti oli meidän pihapiirissä vaan pellon toisella puolella, joten raunion siistimisellä ei ole ollut kiirettä tai niin väliä. Raunio on entinen navetta ja se on poistunut varsinaisesta navettakäytöstä 50-60-luvulla. Raunion muurit ovat mahtavat ja jykevät n. 3m korkeat. Rauniossa on maapohja ja sen sisälle on ehtinyt kasvaa vuosien aikana hirveä viidakko ja myös muurin päälle on kasvanut peräti isoja puita. Tänä talvena oli vuoro siistiä raunion sisustan kaikki puut pois. Myös kaikki muurin päällä kasvaneet puut kaadettiin, koska hyväähän se ei muurille tee, jos puu kasvattaa sen koloihin juuriaan. Tämä urakka tehtiin kylläkin jo uuden vuoden jälkeen eikä nyt viikonloppuna, mutta tässä tietoa tästäkin projektista. Nyt pitäisi keksiä, josko kivirauniolle saisi jotakin järkevää käyttöä. Navetan korjaaminen entiselleen olisi tietysti parhainta, mutta katsotaan sitä seuraavan kymmenen vuoden aikana, jos aikaa riittää. Nyt voisi tehdä pienemmän mittakaavan muutoksia, kuten istuttaa villiviiniä ja muita köynnöksiä kiipeilemään muurin seinämiä pitkin ja tehdä vaikka grillipaikan muurin sisälle. Tulevaisuus näyttää. Tässä ennen ja jälkeen kuvia.




Muurin päällä kasvava kuusi

Apukissa menossa mukana 




Tämän talven juttu on ollut myös kokeilla kalastamista iskukoukuilla. Miun eno on ollut jo vuosia innokas kalastamaan iskukoukuilla, joten mies kysyi häneltä, josko eno voisi neuvoa pyyntitavan myös hänelle. Muutamia viikkoja sitten he kävivät yhdessä laittamassa pyydyksiä ja sen jälkeen mies on nyt viritellyt iskukoukut itsekseen. Mie oon ollut mukana "avustamassa" eli vain ihmettelemässä. Pyydyksiä on nyt lähijärvessä, jonne n.300m matka taittuu peltojen poikki kävellen. Järveen on laitettu neljä iskukoukkua ja yksi koukuista on hyvin onnistuneessa kohdassa ja pyydykseen on tarttunut parin viikon aikana jo kolme haukea. Muut koukut ovat olleet tyhjiä, mutta ehkä ihan hyvä vaan. Pitää ehtiä syömään kalat, mitkä pyydystää. Tässä tämän päivän saalis. :)

Luminen hauki

Viikonloput menevät aina nopeasti ja huomenna paluu arkeen. Palataan! :)

1 kommentti:

  1. CLT-levystä raunion sisäpuolelle saisi mahtavan asuinrakennuksen. Aukot samoille paikoille kuin vanhassa navetassa. Vähän kaivetaan maata sisältä, jotta saadaan lattia lämpöiseksi. Välipohjaan paksu CLT laatta, joka tulee esim parvekkeen ominaisuudessakin vähän yli kiviseinästä. Joka paiksta laittaisin yläkerran seinät vähän isommiksi kuin kiviseinä on nyt. Siitä saisi aivan mielettömän hienen talon tai majoitustilan, jonka vetovoima on taattu!

    VastaaPoista