sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Vessan tekemisen vaikeutta

Kevät jatkuu ja tällä viikolla muutama lomapäivä meni täydessä työn touhussa ulkona. Innostuimme leikkaamaan lisää pensaita sekä karsimaan ja kaatamaan pihan puita. Nyt ja jo viime viikolla tulleet risukasat kuskasin pellon laitaan. Siinäpä sitä olikin työtä kuskata niitä kottikärryillä pois. Onneksi ei hetkeen tarvitse tehdä samaa. Risut odottavat nyt pellon laidassa sadetta ja risujen polttamista. Tällä viikolla aurinko on paistanut ja kuivattanut maisemaa joka päivä, joten voi vaan kuvitella mitä tapahtuisi, jos nyt tekisi nuotion. Voisi palaa ja kulottua koko pelto siinä samalla, vaikka tekisi vain pienen nuotion. Tällainen kasa pihan puista ja pensaista syntyi.



Pihalle tultaessa tuossa vasemmalla puolella kasvoi lähekkäin monta puuta ja isoissa kuusissa olivat alaoksat paikoillaan. Harmi, ettei tullut otettua ennen kuvaa. Tässä nykytilanne parin kuusen kaatamisen ja harvennuksen jälkeen. 



Kevätilmat ovat olleet hienoa, mutta vessa on edelleen vaiheessa ja se hieman masentaa. Miten joku noin pieni tila voi olla noin vaikea ja hidas tehdä. Ensin siellä oli lahoa, minkä vuoksi kaikki alaparrut piti vaihtaa, johon meni aikaa. Sen jälkeen odotimme, että putkifirma tulee tekemään vessaan putkitöitä. Niiden työskentely lämpöputkien kanssa venyi ja venyi ja vihdoin oli vessan vuoro ja putkimies asensi lattiakaivon ja viemäröinnin. Viemäröinnin ja lattian valun väliin oli sovittu, että laitetaan styroksia kerroksittain ja päällimmäiseksi rautavaluverkkoa. Tässä ilmenikin sitten epäselvyyttä firman kanssa kuka tekee mitäkin. Me luulimme, että he hoitaisivat osan työstä ja asiasta vähän neuvoteltaisi ja sovittaisi, jotta me tietäisimme mitä tehdä ja miten hoidamme oman osuuden työstä. Emme ole vastaavaa tehneet koskaan, joten aiempaa käsitystä asiasta ei kuitenkaan ollut. Putkifirman kanssa oli ollut puhetta styroksikerroksia leikkaamisesta, mutta siinä syntyikin sitten epäselvyyttä ja väärinkäsityksiä.

Aiemminkin tiedottaminen ja yhteistyö olivat olleet vähän hukassa ja sama meno jatkui. Lattiakaivon ja viemäröinnin asentamisen jälkeen putkimies aikoi vain lähteä ja kun kysyin, miten edetään hän totesi, että tulee sitten tekemään, kun styroksit ovat leikattu täysin valmiiksi. Aiemmin oli ollut jotain puhetta styroksien leikkaamisesta ja heille oli jäänyt käsitys, että me leikkaamaamme kaiken valmiiksi ja he eivät osallistu styroksien leikkaamiseen. Me taas luulimme, että heiltäpäin tulisi hieman vinkkiä milloin styroksit pitäisi olla tehty ja miten tarkalleen. Ei tullut vaan putkimies häippäsi ja kysyimme asiaa hänen pomoltaan. Saimme neuvot ja teimme styroxit, missä olikin taas hommaa saada ne putkien mukaan leikatuiksi.

Seuraavana vaiheena sama putkimies tuli ja teki urat styroksiin vesijohdoille ja asensi lattian lämmitysputket kiinni styroksikerroksen päällä olevaan rautaverkkoon. Nuo putket olivatkin paksummat ja isommat mitä olimme luulleet. Olimme laittaneet styroxikerroksia ajatellen, että putket ovat ohuempia. No. Putkimies tuli ja teki kaiken valmiiksi ja lopussa sitten totesi, että styroksikerroksia olisi voinut olla yksi vähemmän, mutta lattian voisi kuitenkin tehdä noinkin. Tässä vaiheessa iski tunne, että kiitos, kun kerrot sen tässä vaiheessa. Nyt viikonloppuna oli tarkoitus valaa vessaan lattia, mutta emme uskaltaneet kuitenkaan tehdä valua, jos lattia onkin nyt sitten liian korkea. Tässä kuva vessasta nyt.
















Omat mittailumme lattian suhteen näyttää, että siihen voisi ehkä valaa betonilaatan. Täyttä varmuutta ei ole, nouseeko lattia silloin liian korkealle, koska lattialaatatkin pitäisi vielä asentaa valun päälle. Valu ei siis etene, vaikka kaikki on valmista sitä varten. Maanantaina pitäisi yhden tutun laatoituksista ja valujutuista ymmärtävän henkilön tulla katsomaan tilannetta, mitä mieltä hän on lattiasta. Tällaiset tumpelot eivät tuollaisia lattioita ole nähneet, joten on hyvä saada jonkun osaavan ammatti-ihmisen näkemys asiaan. Katsellaan siis tilannetta ja toivotaan, että vessa on joskus valmis.

Nyt luojan kiitos ei enää tarvitse katsella tuon meillä käyneen putkifirman toimintaa. Urakka on vihdoin tehty ja laskua odotellaan. Meillä käynyt putkimies oli varsin nuori ja ehkä hän oli "vain töissä" tuossa firmassa, eikä siis sen koommin välittänyt työn laadusta tai asiakaspalvelusta. Teki varmaan vain, mitä pomo oli käskenyt, eikä häntä näyttänyt kiinnostavan neuvoa asiakasta esim. jos tuo lattia oli tehty liian korkealle. Joku kokenut ammattilainenhan olisi heti nähnyt sen ja toiminut tilanteessa asianmukaisesti ja neuvotellut asiasta meidän kanssa. Päällimmäisenä tunteena näistä putkitöistä jäi pettymys. Emme ole aiemmin remontoineet ja nyt innolla aloimme tekemään omaa kotia oman näköiseksi. Sitten suurimmat työt täällä hoitaa firma, jonka toiminta saa hermot kireäksi. Onko kaikki firmat tällaisia?Harmittaa koko putkiremontti. Nyt, jos voisi valita toisin olisi valinta toinen. Hyvää ja halpaa ei näköjään mahdu samaan pakettiin. Toisaalta omien kykyjen yliarviointikin harmittaa. Haluaisi tehdä itse ja oikein, mutta kokemuksen puute rajoittaa toimintaa. No tästähän sitä oppii. Ei pidä masentua. Toivotaan, että jatkossa yhteistyötä tehdään firmojen kanssa, jotka ottavat asiakkaat myös paremmin huomioon ja neuvovat tarvittaessa.

Yhteistyö tuon firman kanssa ei enää jatku ja siksi pohdintaa näin jälkikäteen tuottaa se, mistä sitä voi tietää, mikä firma on hyvä ja mikä ei. Tiedän tapauksen, jossa työkaveri oli suositellut hyväksi havaitsemaansa laatoittajaa tekemään laatoitustyötä tutulleni ja työnjälki oli ollut huono. Laatoittaja ei ollutkaan käynyt mitään alan koulutusta vaan oli itse oppinut, eikä tiennyt kaikkia laatoituksen niksejä. Lattia meni purkuun ja toinen tekijä hoiti homman loppuun. Ei sekään siis ole sanottu, että jos joku suosittelee työ on priimaa. Voisiko myös ajatella, että kalliimmalla saa parempaa. Jos on halpa, niin onko se hyvä? Tässä meidän tapauksessa edullisin ei ainakaan ollut parhain, mutta ei kai hintakaan takaa sitä, että työ on priimaa laatua. No, tästä sitä oppii. Jatkossa toivotaan, että firmojen suhteen kävisi parempi tuuri. Eihän tässä muutakaan voi. Nokka kohti tulevaa. :)

Vessa aiheuttaa hankaluutta, mutta muut remonttijutut ovat edenneet. Mies on viritellyt ilmanvaihto- ja viemärinhengitysputkia vessasta vintin kautta katolle ja työhön on mennyt aikaa. Noista toimenpiteistä en tiedä sen tarkemmin eikä kuvamateriaalia ole. En ole käynyt katolla kuvaamassa, mitä hän siellä puuhailee. :D
Olohuoneen seinät on nyt myös tasoitettu, hiottu ja käsitelty pohjamaalilla. Tässä kuvia sieltä.






































Viime viikolla asennettu uuni koeajettiin myös nyt viikonloppuna. Uunissa ei saa polttaa aluksi kuin vähän riukuja ja sitten joka polttokerralla lisätä hieman puumäärää. Hyvin toimi. Ai, että, kun tulee syksy ja pimeät illat, niin takka lämmittää. Onpa nyt jotain ilon aiheitakin. :)






















Viikolla tein myös ensimmäisen kesäkukkaostoksen. Hieman aikaistahan tämä on, mutta ostin silti. Yöksi olen kukan siirtänyt vielä sisälle. :)



Sellaista täällä tällä viikolla. Kommentointi olisi mukavaa! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti