torstai 19. toukokuuta 2016

Kukkia, kasveja ja puutarhajuttuja

Nyt lämpimien ilmojen myötä kasvit ovat saaneet vauhtia kasvuun. Päivät ovat lämpimiä, jopa kuumia, mutta yöt ovat olleet viileitä. Viime viikolla oli parina yönä pakkasta ja kylmyys saattoi vahingoittaa navetan seinustalla olevia liljoja. Muutoin kaikki muut näyttää säästyneen kylmyydestä huolimatta. Pakkasöiden jälkeen olin aamuvarhain liikkeellä ja koin hienoja luontoelämyksiä. Järvien vesi on nyt jo aika lämmintä, joten järvistä nousi höyryä, kun veden lämpö kohtasi ilman kylmyyden. Hieno kokemus. Kannatti olla jo viiden jälkeen liikkeellä. :)




Sittenpä puutarhajuttuihin. Nyt kevään edetessä käyn lähes päivittäin ihmettelemässä pihamaalla, onko sinne noussut uusia kukkia. Tässä tuttuja kasveja, joita on löytynyt.

Helmililjoja

Vuorenkilpiä
Narsisseja eri väreissä

Köynnöstävä humala navetan seinustalla

Tolkuttomasti raparperia 


Tässä puolestaan niitä kasveja, joita en tunnista. Kertokaa toki työ lukijat, mitä nää on? :)


1.

2.

3.

4.



On ollut jännittävä seurata, mitä kasveja pihalle ilmaantuu. Kasveja ja pensaita on paljon, mutta lisää mahtuu hyvin. En ole voinut vastustaa kauppojen puutarhaosastoja, joista mukaan on tarttunut jo jotain pientä lisää tänne meidän pihalle. Varhaisin hankinta ajoittuu jo viime kesälle. Kesän lopulla ostin alemyynnin loppupläjäyksestä kaksi vaaleanpunaisen viinimarjan (Aili) pensasta, koska laji kuulosti jännittävältä, eivätkä pensaat maksaneet kuin muutaman euron kappale. Pensaat ovat siitä saakka olleet veljeni pellon laidassa, mutta nyt on koittanut aika, kun ne pääsevät omaan kotiin. Viime viikolla hankin myös vihreän (Wilma) ja valkoisen (Piikkiön helmi) herukan taimia puutarhakaupasta. Pihallamme on entuudestään jo mustia ja punaisia viinimarjapensaita, joten hankintojen jälkeen meillä on värisuora. :) 




Pihapiiri -messuilta ostetut pelargoniat ovat myös kasvaneet hyvin. Yksi innostui jo kukkimaankin. :)

Blue Wonder -lajike
Tein myös meiän navetasta hyvän löydön. Entiset omistajat olivat jättäneet sinne kasveille tarkoitetun kehikon. Otin sen eilen käyttöön, kun ulkoilutin tomaatin ja kurkun taimia, jotta ne alkaisivat vahvistua. Tässä kehikko on kyljellään, mutta tänään kokeilen laittaa kasvit sen alle, niin kuin tuon oikea käyttötarkoitus vissiin on. :)



Sellaista täällä. Jättäkää toki jotakin kommenttia vierailustanne sivuillani, koska ilmeisemmin täällä on muitakin lukijoita kuin mieheni. :D Hyvää torstaita! :)

6 kommenttia:

  1. Kevättä ja kesää on kiva seurata, silloin luonnossa sekä pihalla tapahtuu paljon. Onko kukat ja kasvit olleet sopivilla paikoilla vai tuleeko siirtelyä? Sinulla on ainakin yksi lukija miehesi lisäksi. M

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi! Hyvä, että edes joku seurailee :D Nyt luonnossa tapahtuu paljon. Meillä on nyt ensimmäinen kesä täällä, joten kaikki luonnon tapahtumat tuntuvat erityisen ihmeellisiltä. :) Pensaat ja kukkapenkit on sijoiteltu täällä hyvin ympäri pihaa, joten suuria muutoksia ei olla vielä tehty. Joitakin kukkia on levinnyt siemenistä sinne tänne, joten niitä pitää siirrellä takaisin penkkeihin. Suurin työ pihalla on saada heinät pois kukkapenkeistä. Se työ tuntuu toivottomalta.

    VastaaPoista
  3. Seuraatko blogeja? Kannattaa vaikka tehdä oma linkkilista tuohon sivuun. Tässä sinulle kivoja blogeja:
    http://paivanpesanelamaa.blogspot.fi/?m=0
    http://koti1898.blogspot.fi/?m=0
    http://jovelassa.blogspot.fi/?m=0

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkeistä! Pitää tutkailla niitä, josko niistä löytyisi itsellekin suosikkeja. Seurailen blogeja, mutta en oo vielä tutustunut kaikkiin tän blogin asetuksiin, joten blogilista on tulossa kyllä. Tarvisin melkein kyllä jonkun bloginpidon kurssin, jossa esiteltäisi kaikkia hienouksia, joita blogiin voi tehdä. Itsekseen opettelu vie aikaa ja olisi helppoa, kun joku neuvoisi kädestä pitäen mitä pitää tehdä. Harjoitus tekee kai mestarin. :)

      Poista
  4. Kai sellaisiakin pidetään? Varmaan kesäkuun alussa ilmestyy teidänkin paikallisen työväenopiston esite, katso sieltä. Ainakin täällä minun paikkakunnalla on harrasteblogi- kursseja opistolla. Jos ei teille tule niin kysele kirjastosta. M

    VastaaPoista
  5. Pitänee tutkia asiaa. :)

    VastaaPoista