tiistai 31. toukokuuta 2016

Peltotöitä ja perunanistutusta

Ulkona puuhailuihin saisi täällä menemään aikaa ihan niin paljon kuin ehtisi, mutta kaikkea ei aina ehdi, mutta jotain sentään. Pelto on alkanut muokkautumaan kasvimaaksi. Mies kynti pihan vieressä olevan pellon vähän aikaa sitten ja viime viikon alussa hää sitten äesti eli tasoitti sen. Se meiän riihen luota koivun alta löytynyt äes oli aivan toimiva. Sen osat vaati vain rasvausta ja sitä pystyi hyvin käyttämään. En ois uskonut, että se lähtisi toimimaan ilman pientä fiksausta, mutta näin kävi. Se on tietenkin on tosi hyvä juttu! Eipähän sitten tarvi ostaa sitä mistään ja nekin rahat voi käyttää johonkin muuhun.



Toisena peltotyönä oli sitten perunanistutus, joka jäi ajankohdaltaan vähän myöhäiseksi. Radiosta kuulin, että tällä viikolla meidän lähiseuduilla on alettu nostaa jo uusia perunoita. Myöhäisestä ajoituksesta huolimatta perunanistutus oli hyvin mukavaa puuhaa. Myö saatiin perunanistutuskone lainaksi miun enoilta ja koneella oli tosi näppärää, nopeaa ja helppoa tehdä perunaa. Istutukseen oli varattu muutama 10 kg säkki ja toinen säkeistä unohtui liian lämpimään paikkaan ja perunat olivat kasvattaneet aivan valtavat idut. Ei siis mennyt todellakaan kuin Strömsössä. Perunat piti ratkoa varovasti pois pussista. Eipä niitä muuten ois saanu pois. No sinne nekin meni peltoon istutuskoneen putken läpi. Katotaan, miten käy. Sittenhän sen näkee nouseeko sieltä mitään. Kunnon tonttuilua tää miun toiminta välillä.  :D

Hieman itäneet potut

Irti ratkotut perunat

Hyvässä kuosissa olevat


20kg perunoiden istuttamiseen meni koneella n.15minuuttia ja ne loppuivat ikäänkuin kesken juuri, kun oli päässyt vauhtiin. No, meinasin sitten, että käyn seuraavalla kaupunkireissulla ostamassa lisää, jos niitä enää edes löydän mistään. Sitten kävikin niin, että saatiinkin lahjoitusperunoita miun molemmilta enoilta, joilta oli jäänyt niitä ylimääräiseksi. Otettiin perunat tottakai enemmin kuin mielellään vastaan ja nyt on perunarivejä pellolla yli puolet enemmän kuin mitä alkuperäinen tarkoitus oli. Perunalajikkeita on meillä pellossa nyt seuraavia; Mozart, Annabella, Nicola ja Norjan punainen. Myös muutama jääkaapista löytynyt idut kasvattanut Rosamunda tuli heitettyä sekaan.  :) 






Pelto on alkanut rakentua myös hyötypuutarhaksi. Pellolle on istutettu nyt Suklaakirsikka, Sikkolan kuulasmarja -kirsikkapuu sekä Aunenpäärynä -niminen päärynäpuu. Pellolle päätyivät myös pari pensasmustikan 'Northblue' taimea sekä jo aiemmassa kirjoituksesa mainitsemani pari vaaleanpunaista, vihreä ja valkoinen viinimarjapuska. Ostin myös pari ananasmansikan taimea, joista toisen huomasin kotona olevan normaali mansikka. No eipä tuon väliä. Vielä näyttää pelto aika karulta, mutta katsotaan tilannetta kesällä ja toivon mukaan muutaman vuoden päästä olisi jo toisen näköistä. :)

Aurauskepit kuvastavat perunamaata

Tuo aurauskeppi on tulevan kasvihuoneen yksi kulma

Kirsikkapuu


Mansikat istutin pohjattoman hyvään kattilaan

Vielä muutama kasvibongaus pihalta.

Kullero


Valkoinen pihasyreeni ja Terijoen salava

Lila pihasyreeni
Pelargonioita ei voi koskaan olla liikaa

Petuniaa ja miljoonakelloa

Musta samettipintainen petunia ja verbena


Eipä tässä sitten sen ihmeempää. Pihatöiden iloa kaikille! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti