lauantai 18. maaliskuuta 2017

Polttopuun tekoa - Hakkipilke silmän ilo

Tämä talvi onkin mennyt näppärästi polttopuita tehdessä. Kaikki ylimääräinen aika (ai mikä) on mennyt puiden parissa. Jonkun toisen mielestä kuulostaa varmaan ankealta, mutta meille tekeminen on ollut sopivaa puuhaa. Hermot varmaan menisivät ja järki lähtisi, jos työstä ei tykkäisi. Sen verran paljon tuota puuhommaa on ollut. Miun mielestä puiden tekeminen on ollut hyvää hyötyliikuntaa raikkaassa ulkosäässä. Mielummin mie kannan ja raahaan puita, kun meen vaikka kuntosalille. Samalla näkee oman työn lopputuloksen ja voi viettää laatuaikaa miehen kanssa. No joo, välillä on kyllä ollut puusavotassa sellainenkin olo, ettei millään jaksaisi, mutta siinä sitä on puuhasteltu kuitenkin parhaansa mukaan. Yleensä puutöihin ollaan ehditty viikonloppuisin, joskus myös arki-iltaisin. Hyvin moni viikonloppu on tänä talvena mennyt niin, että aamulla herätään milloin herätään, kiireettömän aamupalan jälkeen lähdetään aamupäivällä hommiin, sitten välillä syömään ja päiväkahville ja takaisin puuhiin kunnes tulee pimeä. Nyt kevättä kohti mennessä päivä on pidentynyt, mikä on tiennyt myös sitä, että hyvää työaikaa on tullut lisää.

Tuossa jokunen aika sitten laitoinkin, että ollaan kaadeltu puita aiemmin pusikkona olleesta rannasta ja peltojen reunoista. Nyt puuta on tehty lisää ja nyt ollaan jo siinä pisteessä, että lähes kaikki suunnitellut puut on kaadettu ja myös polttopuita on alkanut syntyä. Vielä on muutama pellon reuna siistimistä vailla, mutta onneksi ei ole paljoa. Puiden rangat on koottu kasalle ja tässä on lopputulosta. Puiden rankojen kulljetuksessa meillä on ollut apuna vinssi ja sen vaijeri, jolla puut on hinattu pinoissa kuormaliinoilla sidottuna rannasta rinnettä pitkin pellon reunaan. Siitä puut on nostettu käsin traktorin perässä olevaan tukkirekeen ja viety vanhan viljakuivurin/riihen eteen, jossa varsinainen puiden pilkkominen tapahtuu.

Vinssi


Tukkireki odottaa rankoja

Lastaus käyntiin

Kuorma valmis ja menoksi
Kuorma purettu isoon kasaan

Pikkurankaa kasassa

Isompia pöllejä


Tänä talvena ollaan tehty myös uusi laitehankinta meille. Polttopuuta pitää tehdä ensi talveksi aivan hirveä kasa ja nyt ollaan laskettu, että puuta palaa noin 3 heittomottia kuukaudessa, mikä tarkoittaa noin kahta auton peräkärrillistä puuta per kuukausi. Tänä talvena puuta on pitänyt ostaa lisää, mutta toivotaan, että ensi talvi menee omavaraisesti puun suhteen. Rankojen sahaaminen moottorisahalla pätkiksi ja halkominen kirveellä vie aikaa ja voimia, joten päätettiin helpottaa hommaa. Mies löysi netistä käytetyn Hakkipilke -merkkisen halkomakoneen ja se ostettiin, kun sattui vielä olemaan lähellä meitä. Kyseinen kone tulee traktorin perään kiinni ja traktori pitää olla käynnissä, jossa se toimii. Koneella on hyvin kätevää pätkiä rankoja ja halkaista puita. Isommait pölkyt joutuu kyllä pätkimään moottorisahalla ja halkaisemaan puoliksi kirveellä ennen kuin niitä voi halkomakoneella halkaista. Parhaimpia ovat noin käsivarren paksuiset koivurangat, jotka voi vain pätkiä koneella, eikä niitä tarvitse halkoa, vaan valmista polttopuuta tulee kerralla. Mie oon ihan tykästynyt tuohon puiden pilkkomiseen halkomakoneella. Samalla, kun mie oon pilkkonu puita pätkiksi, ni mies on voinu sahailla isoja puita pilkkupölleiksi tai kaataa lisää puita, ettei vaan rankakasa pääse pienenemään koskaan. Mies on myös hoitanut pätkittyjen puiden halkaisun koneessa olevan pyörivän halkaisuruuvin avulla.

Kahvasta kun vääntää, niin saha tulee esiin

Sahaus ja puu poikki

Koko laite komeudessaan

Halkaisuruuvi 

Työmaa

Sellaista hommaa täällä. Toivotaan, että rankakasat häviävät polttopuiksi tässä kevään aikana. Nyt on hyvää aikaa tehdä, kun ei vielä pääse pihatöihin ja toisaalta saa puut kuivumaan katon alle suojaan. Palataan! :)


lauantai 4. maaliskuuta 2017

Talven huonekasvihankinnat

Nyt, kun koti on remontoinnin jälkeen ollut valmis, niin on tullut hankittua lisää huonekasvejakin. Tykkään huonekasveista, mutta en koe olevani niiden hyvä hoitaja. Kastelen niitä kyllä säännöllisesti ja laitan joskus lannoitetta, mutta en muuta sen kummempaa. Orkideat eivät ole kestäneet miulla koskaan hengissä, mutta muut kasvit ovat menestyneet ihan hyvin. Lähes kaikilla ikkunoillamme on ikkunalaudat, joissa kukat viihtyvät ja kasvavat. Tässä viime aikojen hankintoja. Nyt en taida vähään aikaan hankkia mitään uusia kukkia.

1. Sukulaiselta saatu Yön kuningatar

Kasvin saatuani googlettelin kasvista tietoja ja tää miulla oleva yksilö ei ehkä olekaan ihka oikea yön kuningatar vaan mahdollisesti yön prinsessa tai joku muu lähellä oleva laji. Kasvi on tosi iso ja vanha ja kulkenut aina yön kuningatar -nimellä, joten kutsun sitä itsekin jatkossakin sillä nimellä. Tää on kukkinutkin joskus, joten kukkimista odotellessa. Kukkiminenhan kestää vain yhden yön, joten on oltava oikeaan sitä ihmettelemässä. :)







2. Prisman valikoimista (4e/kpl) bongatut tuntemattomat kasvit







3. Kukkakaupasta ostettu lohikäärmepuu




4. Kauan haikailemani käpypalmu löytyi Plantagenista





5. Juoru ja kiinanruusu

Nämä sain naapurilta. Kävin hänellä kylässä ja sanoin, että jos hän leikkaa juoruaan joskun, niin mie voisin huolia muutaman pistokkaan. No, yksi päivä, kun tulin kotiin, niin ulko-oveen oli jätetty pussi, josta paljastui pistokkaita. Olipa mukava yllätys. Hän oli käynyt vähän aikasemmin tuomassa pussin ja oli leuto ilma, niin pistokkaat olivat hyvässä kunnossa. Istutin pistokkaat ruukkuun ja ne näyttävät oikein hyvävointisilta. Sain häneltä myös kiinanruusun pistokkaita, jotka nyt odottavat maljakossa juurtumista.




Nyt puusavottaan ja tekemään polttopuita lauantain kunniaksi. Ulkoiluintoa muillekin. :)


perjantai 3. maaliskuuta 2017

Kevätkylvöjä ja istutuksia

Nyt kevät vaihtui jo maaliskuulle, joten on parhain aika harrastaa taimikasvatusta. Itse kylvin latva-artisokkaa, selleriä ja kesäkukkaa isokirjopeippiä jo jokunen viikko sitten. Nämä siemenet itivät hyvin, varsinkin latva-artisokan taimet ehtivät jo kasvaa aika isoksi muutamassa viikossakin. Sellerin pikkutaimet olivat aika hentoisia ja niille kävi hieman huonosti. Kylvöastiat olivat ikkunalaudalla auringonpaisteessa ja multa oli päässyt kuivahtamaan ja suurin osa sellerin taimista oli ihan kuollut. Muutamia sain virkoamaan, mutta suurin osa taimista oli mennyttä. Viime vuonna kävi ihan samalla tavalla, mutta silloin kaikki kuolivat. Muiden siementen kanssa ei ole ollut koskaan vastaavaa ongelmaa. Tuleekohan tästä jokavuotinen selleriperinne. Isokirjopeipit itivät hyvin ja taimet ovat edelleen hyvässä voinnissa. Eilen sain aikaiseksi koulia taimet isompiin ruukkuihin.

Latva-artisokkaa ja isokirjopeippiä

Isokirjopeippi

Sellerin taimet ennen tuhoa


Kouliminen sujui ongelmitta, mitä nyt yksi innokas karvainen apuri hääräsi mukana. Latva-artisokka oli ehtinyt jo muutamassa viikossa kasvattaa jopa 10cm juuret, mikä oli aikamoinen ihmetys. Tällöin totesin, että siemenet olisi kannattanut istuttaa alusta saakka suoraan yksittäin pieniin purkkeihin. Kouliessa mietin myös onko mitään järkeä nähdä vaivaa kasvin eteen, jota ei ole koskaan maistanut. En siis yhtään tiedä, miltä latva-artisokka maistuu, kun en ole sitä koskaan missään syönyt. Hullun hommaako siis. No, eikös se mee niin, että lähes kaikkee pitää kokeilla. :D Koulitut taimet vein varaston (n.+14astetta) ikkunalaudalle.

Kylvöapuri hommissa mukana

Latva-artisokka koulittuna

Selleriä ja isokirjopeippiä koulittuna

Koulimisen jälkeen laitoin myös uusia kylvöjä alulleen. Nyt multaan pääsivät petunian kolme eri lajia, mustasilmäsusanna sekä kasvihuonetomaatti "Sparta F1".


Kävin myös tutkimassa Plantagenin siemen- ja kukkavalikoimaa. En ole kovinkaa paljoa kyseisessä kaupassa käynyt taimiostoksilla, mutta nyt tein poikkeuksen. Sieltähän löytyikin pieniä pistokastaimia. En ole aiemmin nähnyt missään myytäviä pistokastaimia. Olen ajatellut, että ne ovat enemmänkin kesäkukkia kasvattavien puutarhojen juttuja, No siellä oli ja voitte arvata ostinko. En voinut vastustaa kiusausta, vaikka varastossa on jo entuudestään pelargonioita, joista pitäisi ottaa pistokkaita kasvamaan. Ostin siis lisää pelargonioita, kun ne näyttivät niin kivoille. Mukaan tarttui lajit "Apple Blossom", "Prins Nikolaj" ja "Stellena Rose". Toivotaan hyvää kasvua niille, jotta ne selviävät kesään ja alkavat kukkimaan.

Pistokaspelargoniat

Uudelleen istutetut isompiin ruukkuihin


Ystävämme ananaskirsikka on myös selvinnyt menneestä talvesta hengissä. Tämä yksilö aloittelee jo kolmatta kevättään. Muutama viikko sitten leikkailin sitä ja leikkauksen jälkeen kasvi lähti heti tuottamaan uusia lehtiä. Tänään vaihdoin sille mullan, joten saa nähdä, mitä se tykkää tästä muutoksesta. En olekaan multaa vielä ikinä sille vaihtanut. Ensimmäisen kesän ananaskirsikka vietti rivitalokodin lasitetulla terassilla, viime kesän ulkona talon seinustalla ja tulevana kesänä se tulee viettämään elämää keväällä rakennettavaan kasvihuoneeseen. Saa nähdä alkaako kasvi tuottamaan ensi kesänä jo satoakin. Aiemmin sadon tuotto on ollut heikkoa. Ensimmäisenä kesänä hedelmät eivät ehtineet kypsyä lainkaan ja viime kesänä vain muutama ehti kypsyä syksyyn mennessä, kaikki näistäkin vasta, kun kasvin toi sisälle pakkasta suojaan. Ananaskirsikka on talvehtinut meidän peräkammarissa aivan huoneenlämmössä ja voin sanoa sen olleen aika heikolla hoidolla. Huoneen ikkunalla on tosi vähän kastelua vaativia mehikasveja ym., joten ananaskirsikkakin unohtui usein kastella. Talvella sen lehdet usein nahistuivat, milloin aina muistin kastella sitä. Vuosien aikana oon huomannut, että se on hyvin vahva kasvi, eikä hätkähdä pienestä. Huonosta hoidosta huolimatta se on hengissä ja hyvässä voinnissa.



En voi myös vastustaa kauppojen sesonkikukkatarjontoja. Nytkin sorruin ostamaan jo tällaisen perunanarsissin, vaikka pääsiäinen ei ole lähellekään. Tulppaanit ovat myös aivan ihania, vaikka eivät kestäkään kauaa maljakossa. 


Hyvää viikonloppua ja kylvöintoa myös muille!