lauantai 23. huhtikuuta 2016

Pihapiiri -messut

Tänään lähdimme miehen kanssa käymään Lahden Pihapiiri -messuilla. Messuilla oli kaikenlaista puutarhaan ja pihan rakentamiseen liittyvää asiaa. Sää ei tosin ollut tänään kovin keväinen, sillä ennen lähtöä alkoi sataa räntää. Tässä lähtötunnelmointia.



















Odotin, että messuilla olisi ollut vielä enemmin eri teemoihin liittyviä pisteitä kuin mitä nyt oli. Nykyinen määräkin riitti toki hyvin. En ottanut kylläkään messuilta kuin yhden kuvan ja se on tämä. Mielestäni tämä kasvihuone oli kerrassaan hieno. Parhautta koko messuilla.



































Ennen messuja ajattelin, että sinne mennään vain katselemaan, eikä myytäviä tuotteita ole paljoa. Erehdyin. Siellähän oli vaikka mitä ja ostoksia tuli tehtyä. Hyvä siis, ettei messuilla ollut enempää mielenkiintoisia pisteitä. Sinnehän olisi uponnut rahaa vielä enemmän. Hyvät messut olivat kaiken kaikkiaan. Nyt talvella ei ole tullut käytyä missään pitemmällä, joten tämä retki tuli tarpeeseen. :) Tässä hankintoja messuilta.

Olen aina tykännyt pelargonioista ja olihan sitä pakko ostaa niiden taimia. Ostamani lajikkeet olivat seuraavia: tulppaanipelargoniat Emma ja Red Pandora sekä mårbackapelargonia Selma. Ostin myös kaksi taimea, joiden lapuissa luki PAC-pelargonium zonale Blue Wonder. Kotona istutin taimet isompiin ruukkuihin ja laitoin ne sisävaraston ikkunalla jatkamaan kasvua. Kesää ja kukintaa odotellessa.



















Lisäksi messuilta löytyi kauan kaipaamani sitruunaverbenan taimi. Kasvi tunnetaan myös nimellä lippia. Kävi aika hyvä tuuri, sillä ostamani taimi oli ainakin sillä erää, jos ei kokonaan viimeinen. Juuri ennen miuta oli eräs nainen ostamassa juuri samaa kasvia ja pelkäsin, että hää ostaa loput taimet, mutta miulle jäi vielä yksi taimi. Sitruunaverbena on yrtti, jonka lehdet maistuvat sitruunalla. Ajattelin käyttää tuoreena tai kuivata sitten kesällä sen lehtiä ja käyttää teehen. Kasvua odotellessa. Tämän istutin myös isompaan ruukkuihin ja laitoin pelargonioiden seuraksi varaston ikkunalle.



















Lisäksi messuilta löytyi kasa kirjoja. Niitähän emme menneet ostamaan, eikä edes tiedetty, että messuilla on myynnissä kirjoja. Naureskeltiin kotimatkalla, että myö mennään puutarhamessuilla ja ostetaan kirjoja, joista yksikään ei edes liity puutarhaan tai pihaan. Rakentamiseen ja historian havinaan kylläkin. Mies ei oo koskaan ollut oikein lukuihminen, eikä oo aiemmin ostanut kuin yhden ainoan kirjan elämässään. Nyt hän teki poikkeuksen ja osti monta kirjaa kerralla. Tuo kuvassa oleva ikkunakirja oli kyllä miunkin mieleen. Meidän pitäisi uusia/maalata ulkovuoraus joskus lähivuosina ja samalla meinattiin uusia ikkunoiden reunalaudat. Kirjassa on valtavasti erilaisia ikkunoita ja koristeltuja reunalautoja, joista osa sopisi myös tänne meille. Pitänee aloittaa suunnittelu sen suhteen. :)





Tässä menneestä ajasta kertovia kirjoja, joita ostimme. Vasemmanpuoleinen kirja kertoo naisten töistä ja arkisista askareista entisaikaan ja oikeanpuoleinen kirja puolestaan kertoo 30-luvun Viipurista ja sisältää paljon kuvia. Vaikuttavat mielenkiintoisilta kirjoilta molemmat. :)




Sellaista oli elämäni ensimmäisillä piha- ja puutarhamessuilla. Taidan mennä jatkossakin. :)


5 kommenttia:

  1. Mukavia ostoksia. Onneksi vessan valu saatiin tehtyä. Etsin sinulle muutaman mahlareseptin.

    http://www.kotivinkki.fi/blogit/olgan-kotona/vappusima
    http://www.theblender.fi/?p=1044

    Sitten on yritys joka myy mahlaa
    http://www.valkeapuu.fi
    M

    VastaaPoista
  2. Kiva lueskella näitä teidän kuulumisia kun ei tule niin usein soiteltua ja nähtyä. Nytkin makaan sängyllä ja luen. Reippaita ootte kaikinpuolin �� ja haluun maistaa joku kerta sitä mahlaa, ei oo nimittäin tullut koskaan maistettua. Harmi että säilyvyys on noin huonoa. Systeri täällä kirjoittelee, jos et arvannut ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt tiiä ollaanko kovin reippaita aina :D Mahlaa nyt varmaankin saa vielä lähiviikkoina, joten maistelu onnistuu :) Tuon vaikka joku päivä teille tai tulkaa käymään :)

      Poista
  3. Nuo kysymysmerkit kuuluisi olla hymynaamoja.

    VastaaPoista