torstai 31. joulukuuta 2015

Elämää lintulaudalla

Aloitanpa kokemusten jakamisen kertomalla jokapäiväisenä tarkkailun kohteesta lintulaudasta. Lintulauta on sijoitettu hieman kauemmaksi talosta, mutta sinne näkee hyvin keittiönpöydän äärestä. Tarkempaa tunnistusta varten on myös kiikarit. Muistan aina kyllä mainita vieraille, mitä varten kiikarit keittiössä on, ettei jää mystisiä hämäräkuvia muille miusta tiirailemasta kiikareilla naapuriin. :D

Lintulauta on nyt ollu vähä reilun kuukauden paikoillaan ja linnut ovat löytäneet sinne hyvin. Asiakkaita on "kuin Saipan pelissä". Itse en toki Saipaa, tuota tuttavallista jääkiekkojoukkoetta ole käynyt vielä ikinä kannustamassa. Sarjatilastojen perusteella niillä menee nyt vissiin ihan hyvin, joten siitä voi päätellä lintulaudalla asiakasmääränkin. :D

En ole aiemmin harrastanut lintujen ruokintaa, joten yllätyksenä tuli kuinka paljon linnut syövät. Lauta pitää täyttää päivittäin ja nyt reilun kuukauden aikana siemeniä on mennyt jo 30 kg. Onneksi on vahva mies, joka kantaa linnuille isot säkit ruokaa kaupasta. :D Laudalla on tarjolla auringonkukan siemeniä sekä lähistöllä on myös talipalloja telineessä. Vierailijoita on ollut seuraavia lajeja: talitiainen, sinitiainen, punatulkku, pikkuvarpunen, viherpeippo ja käpytikka. Myös fasaani näyttäytyi muutama viikko sitten käyden syömässä lintulaudan alle pudonneita siemeniä.  Se vasta olikin hieno elämys, kun en oo vielä fasaani ikinä luonnossa nähnytkään.

Välillä linnut syövät ahkerammin kuin toisinaan.  Nyt näyttää siemenet taas maistuneen hyvin. Kuvassa tänä aamuna täytetty lintulauta ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti