lauantai 30. tammikuuta 2016

Manu-kissa muutti taloon

Jo ennen maallemuuttoa ajatuksena oli, että sitten maallemuuton jälkeen hankitaan myös kissa. Olemme jo jonkun aikaa katselleet ilmoituksia netissä myytävistä/annettavista kissoista. Kissan sukupuolella, ulkonäöllä tai iällä ei ole ollut merkitystä. Kriteerinä on ollut vain, että kissa soveltuisi maaseutuelämään.  Monia ilmoituksia tuli katseltua, kunnes nyt tärppäsi. Loppupeleissä kaikki kävi hyvin nopeasti ja tilanne päättyi siihen, että tänään meille muutti kohta 3-vuotias Manu.

Manu on nyt koko päivän tutkinut innokkaasti taloa ja vaikuttaa hyvin kiltille. Ulkoilua pitänee harjoitella Manun kanssa sitten, kun talo on tullut ensin tutuksi. Me uudet omistajat olemme olleet hyvin hämmentyneitä ja uusien asioiden edessä, sillä kummallakaan ei ole aiemmin ollut kissaa. Vähän aikaa menee varmasti, että molemmat osapuolet tottuvat toisiinsa, mutta alku vaikuttaa lupaavalle. :)
















Ps. Viime viikolla kylvämäni chilin siemenet itivät hyvin. Tänään osa taimista kuitenkin kuoli, kun eräs karvatassu oli kiivennyt ikkunalaudalle ja tallustellut taimiastiassa. Onneks vain muutama taimi liiskaantui. Pitänee laittaa chilit parempaan talteen. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti