tiistai 9. helmikuuta 2016

Olohuoneen lattian purkaminen

Noniin. Taas on täällä remonttihommat edennyt hieman eteenpäin. Menneenä viikonloppuna vuorossa oli olohuoneen ja eteisen lattioiden purku ja lattioiden alla olevien purujen lapioiminen pois jätesäkkeihin. Oli hieman sääli purkaa lattia, koska se oli todella hyvässä kunnossa oleva puulattia. Ilman purkamista ei viemäriä saa kuitenkaan vaihdettua millään. Purkuapuna meillä oli miehen lisäksi miun vanhemmat ja tietenkin Manu, joka tosin kävi vain välillä tarkistamassa remonttitilanteen, kun pidimme huilitaukoja. Lopun ajan se vietti toisella puolella taloa piilossa melua. Lattiaa purkaessa mielessä oli, että toivottavasti alta ei paljastu mitään yllätyksiä, kuten maasta noussutta kosteutta tai lämpöputkien tai vessaan menevien vesijohtoputkien vuotoja. Lattia purettiin, eikä yllätyksiä tullut, joka tietenkin tuntui oikein hyvälle. Ei tää talo näköjään ihan huonosti oo silloin 60-luvulla tehty, vaikka netissä vastaan on tullut paljon tekstejä, joissa on parjattu 60-luvun taloja. No eipä sitä tiedä,  mitä muualla talossa on vastassa, mutta tähän saakka on näyttänyt hyvälle.



























Lattian alla kulkevat vesijohtoputket paljastuivat muoviputkiksi eli ne eivät ole alkuperäiset vaan vaihdettu joskus. Putkien ympäriltä puuttuvat kuitenkin nykystandardien mukaiset suojaputket. Purujen seasta löytynyt kuitti paljasti, että lattia on ollut auki joskus 1981 vuoden tietämillä, joten ehkä putket on uusittu silloin. Muoviputkien vierestä löytyivät vielä talon alkuperäisetkin käytöstä jo poistetut kupari- ja rautaputket, kuten kuvassa näkyy.

















Lämpöputket puolestaan ovat alkuperäiset ja olivat purujen alla vuotamattomat. Ne menevät kuitenkin vaihtoon, koska mielestämme on varmempaa, että putket tehdään pintavetoja, jolloin mahdolliset vuodot tulee havaittua helpommin. Onhan
putkilla ikää jo 54 vuotta.
















Meillä on käynyt nyt remonttia suunnitellessa muutamia putkifirmoja katsomassa remonttitilannetta. Remonttiarviot ovat olleet hieman ristiriidassa keskenään. Erään putkifirman edustaja sanoi, ettei lämpöputkia kannata vaihtaa, sillä ne kestävät tuollaisenaankin vielä pitkään eteenpäin. Hänen mukaansa vaan uusi lattia päälle ja putket jäisivät edelleen lattian alle. Muut firmat olivat taas vaihdon kannalla. Vesijohtoputkien uusimisestakin oli monta arviota. Yksi sanoi, että ne ovat vanhaa muovia, joka kannattaisi vaihtaa uuteen, koska se ei välttämättä kestä enää ehjänä pitkään. Toinen taas sanoi, että riittää, kun vanhojen putkien ympärille laittaa suojamuovit, jotka estävät veden valumisen lattian alle vuodon sattuessa. Myös pattereista oli monenlaista arviota. Toinen sanoi, että ne kestää siihen saakka, kunnes niissä näkyy ruostetta ja toisen mielestä ne kannattaisi uusia. Viemärin uusimisen kannalla olivat kaikki. Yritä siinä sitten ihmetellä, mikä olisi paras ratkaisu.

Kaikkien arvioiden jälkeen olemme päätyneet uusimaan kaikki tänne toiselle puolelle taloa. Toinen puoli taloa, jossa on kylpyhuone ja sauna jäävät vielä uusimatta,  koska tuntuisi aivan mahdottomalta purkaa koko taloa kerralla. Kylpyhuoneella ja saunalla on oma viemäri ja putkistot, joten talon eri puolet voi remontoida erikseen. Onneksi niin. Nyt vaihtoon menee siis "asuinpuolen" viemäri, patterit, lämpöputket ja vesijohdot. Silloin remonttihuolia ei näiden kohteiden osalta pitäisi olla vuosikymmeniin.

Tässä vielä havainnekuvia remontin keskeltä.



































Siinäpä sitä. Seuraavana vuorossa on olohuoneen ja vessan lattioiden betonien piikkaaminen viemäröinnille. Siitä seuraavalla kerralla. :) Pysykää mukana!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti