lauantai 13. helmikuuta 2016

Ulkovessa

Aikaisemmin jo mainitsinkin, että lähitulevaisuudessa meitä odottaa tilanne, että sisävessasta pitää luopua putkiremontin vuoksi. Nyt se on todellisuutta. Eilen putkimies kävi asentamassa vesijohtoihin sulkuventtiilit, jotta veden tulon saa katkaistua osasta taloa. Onneksi kylpyhuoneen puolelle tulee vielä vesi, joten sieltä saadaan käyttövesi.

Nyt purkutuomion alla on wc, jonka purkua jo tänään aloiteltiinkin. Harmi, ettei tullut otettua kuvaa miltä se näytti täysin käytössä olevana. Alempana kuitenkin kuva, miltä se näytti vielä, kun kalusteet olivat paikoillaan. Ei mikään unelmavessa, mutta ajoi asiansa.





















Tällä hetkellä vessa on tässä kunnossa. Tästä se lähtee.


















Nyt vedet ovat poikki siis vessasta ja keittiöstä. Viemärin vaihto ulottuu myös keittiöön, joten ollaan tultu tulokseen, että myös keittiö menee vaihtoon nyt samalla. Keittiön uusimisesta kerron jatkossa lisää, kunhan se etenee. Nyt tähän vedettemyyteen tottuminen on vaatinut sopeutumista myös uusiin tapoihin. Tiskaaminen ei onnistu normaalisti. Tänään tiskatessa yritin monta kertaa kääntää hanasta vettä eikä vettä tullut. Meni vähän aikaa ja taas yritin ja sitten taas ja taas. Mietinkin, että mitenhän kauan menee, kunnes tähän tottuu, että astiat pitää huuhdella ämpärivedellä. Onneksi viemäri toimii vielä, joten tiskaus onnistui keittiön altaassa. Jatkossa pitänee siirtyä tiskaamaan kylpyhuoneeseen.

Vessassa käynti on kuitenkin suurin muutos. Onneksi meillä on tuolla navetan peränurkassa ulkohuussi, joka on aika hyvässä kunnossa. Sinne sitten matka käy, kun tarve vaatii. Siellä käyntiä on luvassa niin kauan, kunnes viemäri on vaihdettu ja wc kunnossa. Toivotaan ettei siihen mene kovin montaa viikkoa. Alla meidän ulkoistettu wc. ;)













Sellasta tänne tänään. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti