tiistai 7. helmikuuta 2017

Lankaa kerällä ja hiihtoladulla

Eipä nyt mennyt ihan putkeen tää miun itselleni asettama arkiselostushaaste, jossa aioin viikon ajan joka päivä kirjoittaa, mitä päivän aikana on tullut puuhailtua. Eilinen jäi, koska ei ehtinyt. Aamulla kävin kuntosalilla ja uimassa ennen koulua, mikä alkoi vasta 12. Olen nyt yrittänyt lisätä liikuntaa ja syödä terveellisesti, jotta saisin painoa putoamaam. Kunto on kasvanut, mutta paino ei oikein liiku alaspäin. No, jatkan nyt aloitetulla linjalla. Katsotaan josko joskus tapahtuisi jotakin painollekin. Eilisilta menikin sitten harrastusten parissa kaupungissa ja kotona olin vasta myöhään illalla. Nyt on ilmat vaihtuneet hyytävälle pakkaselle, joten pannuhuoneeseen piti tehdä vielä tulet, jotta talo kestää lämpimänä. Siinäpä se maanantai olikin.

Tänään puolestaan tapahtui seuraavaa. Olin koulussa ja siellä kerin rullalle rukilla kehräämäni langan. Rukilla kehrätessä langan ollessa valmista keritään se vyyhdille ja nyt tänään kerin langan vyyhdiltä koulussa kerälle. Koulussa on aivan mainoa laite tähän hommaan. Lankavyyhti laitetaan siis vyyhtitelineeseen ja langanpää kerimiskoneeseen. En tiedä oikeasti, mikä tuon laitteen nimi on, mutta olkoot nyt sitten kerimiskone. :D Sitten vievataan kahvasta ja lanka kiertyy nätisti kerälle koneen avulla. Helppoa! :)





Tänään oli hyvin kylmä päivä. Aamulla mittari näytti -24 ja nytkin ulkona on -17. Päivällä paistoi aurinko, eikä ulkona ollut silloin niin kylmä. Hyvän ilman innostamana päätimme miehen kanssa lähteä testaamaan suksia järven jäälle tuohon lähijärvelle. Aurinko oli kylläkin jo ehtinyt laskea ennen kuin myö ehdittiin jäälle neljän jälkeen, mutta silti ilma on sopiva ulkoiluun. Pakkasta oli joku reilu -10 astetta. Kävimme hiihtelemässä jäällä ja oli mukavaa. Vielä mukavampaa olisi voinut olla, jos suksissa olisi ollut pitoa. Nyt sukset "hieman" lipsuivat, joten hiihtovauhti ei ollut kovin kovaa. Hiihtäessä piti vain ajatella, ettei ota sitä urheilun vaan ulkoilun kannalta. Pitänee huoltaa sukset vähän paremmin ennen seuraavaa hiihtokertaa. :)


Sitten perusiltapuuhaa. Takkaan tulet ja sauna. Niin ja tulihan postissa paketillinen kirjoja. Tässä alla yksi lupaava teos, johon pitää tutustua lähipäivinä. 


Hyvää illanjatkoa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti