Kyläilyn jälkeen otin asiakseni pelargonioiden keväthuollon. Kävin tutkailemassa ovatko navetan kellarissa olleet pelargoniat vielä elossa. Olihan ne, vaikka surkeilta näyttivätkin. Elonmerkkejä oli havaittavissa, joten toin ne sisälle, karsin ja leikkasin huonot lehdet ja varret pois. Kastelin ja vein ne takavaraston ikkunalle odottamaan kevättä. Nyt peukut pystyyn, että niiden kasvu lähtee käyntiin.
Ennen |
Jälkeen |
Takavaraston lattialla ja ikkunalla on talvehtinyt osa pelargonioista ja ne näyttivät kaikki hyvin elinvoimaisilta. Niistä karsin myös kuivuneet lehdet pois ja kastelin niitä. Kellarissa olleet pelargonioita en kastellut talven aikana, mutta näille varastossa olleille kävin laittamassa vettä muutaman kerran. Pistokkaita en vielä tänään ottanut. Iski laiskuus, enkä jaksanut. Varaston pelargoniat ovat nyt aika ylipitkiä roippanoita, joten niitä pitää leikata ja niistä saa hyviä pistokkaita.
Kylvin myös kevään ensimmäiset siemenet purkkeihin apurin kanssa. Multaan meni mukulaselleriä, latva-artisokkaa ja kesäkukkaa punakirjopeippiä. Askastelin niille merkintälaput maitopurkista. Siemeniä on tullut ehkä hasmtrattua liikaa ja kevään mittaan niitä pitäisi istutella. Loppukeväästä on varmaan hirveä viidakko sisällä, kun taimia pukkaa maailmaan.
Sitten vielä postilaatikosta löytyi postin tuomia mieluisia yllätyksiä. Superhyvä Maalla -lehti, jonka olen tilannut sekä PipStudion lompakko, jonka tilasin netistä. Lompakko tuli tarpeeseen, koska entinen oli niin huono ja risa. Lompakko olikin isompikokoinen kuin mitä luulin, mutta eipä tuo nyt haittaa. Mahtuu paljon rahaa, jos sitä nyt joskus olisi. :D
Siinäpä sitä. Sählynpelausta on vielä luvassa illan iloksi. Tällaista tänään. Millaista huomenna, se selvinnee silloin. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti