sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Vessan purkua ja olohuoneen lattian valu

Remontointi täällä ei oo sujunut ihan putkeen. Vessaa purkaessa näytti aluksi, että kaikki siellä oli priimassa kunnossa. Vessan lattian ja seinän välille oli rakennusaikana tehty muovi- ja bitumihuopaviritelmät, joiden tarkoitus ei ole ihan täysin selvillä. Kuvassa nämä näkyvät mustana pintansa alareunassa. Pahoittelen huonoa kuvaa.
















Voi olla, että muovien tarkoitus on ollut suojata seiniä alhaalla betonivalulta. Muovien alta paljastui, että alimmaiset laudat koko vessasta ovat olleet joskus märkiä, koska ne näyttivät alaosistaan tummilta. Nyt kaikki oli kuivaa, mutta aluspuut olivat osasta kohtaa lahoja ja höttöisiä, kun niitä tökki ruuvimeisselillä. Myös purujen seassa näkyi, että kosteutta on joskus ollut, koska puru oli alaosasta eriväristä. Jatkopurkamisen myötä selvisi myös, että kosteus on rajoittunut vain wc:n puolelle lattian rajaan, eikä ole levinnyt edemmäs.

















Eipä siis selvitty täälläkään kosteusvaurioilta, vaikka jossain vaiheessa jo sellaista iloitsin. Nyt työnä on vaihtaa alin puukerros vessan seinärakenteeseen ja poistaa samalla kaikki mitkä näyttävät olleen joskus märkiä. Toisaalta lisätyö ärsyttää, mutta pitänee ajatella positiivisesti. Onneksi vauriot eivät olleet suuria ja niistä selviää muutamia parruja ja lautoja vaihtamalla. Hyvää oli myös, että kosteusvaurio oli kuivunut itsestään, sillä märät purut ja laudat olisivat olleet pahempi vaihtoehto. Kosteusvaurion ajankohdasta ei ole hajuakaan, mutta ihan lähivuosina se ei voi olla tapahtunut. Pääteltiin, että menneen kosteuden on aiheuttanut wc-pönttö tai joku putkista. Maasta noussutta kosteutta se ei voi olla, koska kosteus on tullut ja kuivunut sitten. Voi olla, että vanhat vesijohtoputket ovat joskus vuotaneet, sillä nehän oli vaihdettu joskus aikoja sitten. Vessa kunnostus toteutunee lähipäivinä, kun käydään hakemassa kaupasta sopivaa puutavaraa. Puiden vaihdon jälkeen pääsisi sitten tekemään viemäröinnin loppuun, vetämään vesijohdot ja rakentamaan lattiaa, lattialämmitystä ja betonivalua sinne.

Vessan ohella tän viikonlopun aiheena oli valaa betonilaatta viemäriurien päälle olohuoneeseen. Se hoitui aivan suunnitelmien mukaan. Ensin hiekan päälle viritettiin raudoitus, jonka päälle tehtiin betonivalu. Materiaalina käytimme kuivabetonia, joka sekoitettiin veden kanssa saavissa ja seos on valmista käytettäväksi. Lattiaan meni 13 kpl 25kg betonisäkkiä. Nyt vain odotellaan kuivumista.
































Remontti on myös edennyt sen verran, että putkimies kävi asentamassa viikolla vesijohtoputket, jotka ovat nuo valkoiset putket siis. Niitä piti vähän siirtää valun tieltä. Alunperin tarkoitus, että samalla olisi rakentanut jo vessan jutut valmiiksi, mutta vessan alalautojen tila selvisi edellisenä iltana, kun putkimies oli tulossa aamulla. No onpa nyt nuo valmiina sitten.





Sellaista täällä tänä viikonloppuna. Rautakaupasta löytyi tänään mukaan rakennustarvikkeiden lisäksi tällainen rönsylilja, joka tulee sitten olemaan osa olohuoneen sisustusta, kunhan sen aika koittaa. :)



















Lopuksi vielä kissakevennys. :D Palataan asiaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti